1. lokakuuta 2008

Ostiko Sulake IRC-gallerian pilkkahinnalla?

Kauppalehti uutisoi tänään seuraavasti:
"IRC-Gallerian ostaneen Sulake Corporationin tilinpäätöstiedoista selviää, että ostaja maksoi IRC-Galleriasta 12,5 miljoonaa euroa. Pääomat päätyivät IRC-Galleriaa pyörittäneelle Dynamoidille. Kauppahinta oli siis Dynamoidin liikevaihtoon verrattuna 6,6-kertainen ja tulokseen verrattuna 25-kertainen. Osakeannin mukaan Dynamoidin osakkaat saivat 105 144 A-sarjan osaketta hintaan 118,88 euroa kappaleelta."

Lieköhän Kauppalehden uutinen ollut netissä kokonaisuudessaan, kun kerran Mediaviikko tietää asiasta vielä lisää.
"Yrityksen osakkeita on noin 2,5 miljoonaa kappaletta, joten Sulake arvioi oman markkina-arvonsa noin 292 miljoonaan euroon.

Yhtiön oman selityksen mukaan suunnattujen osakkeiden hinta perustui vuoden 2006 taloudellisen tuloksen pohjalta tehtyyn ennusteeseen ja siitä johdettuun kassavirran nykyarvolaskelmaan sekä toteutuneen ja ennustetun liikevaihdon ja tuloksen pohjalta laskettuihin kertoimiin, joita verrattiin markkinoilta saataviin tunnuslukuihin.
"

Kaupparekisterin mukaan Sulake Corporation Oy:n tulos vuonna 2006 oli 1 056 000 euroa ja sitä edellisinä vuosina yritys oli tappiollinen. IRC-gallerian aikaisemmin omistaneen Dynamoid Oy:n tulos oli 2007 ja 2006 vuosina 483 ja 444 tuhatta euroa. Liikevaihdossa ero oli kymmenkertainen.

12,5 miljoonaa euroa kuulostaa kohtuulliselta summalta (P/E = 25), mutta koska kauppa maksettiin osakkeilla, eivät Dynamoidin tyypit ole päässeet rahastamaan. Ennen heillä oli 100%:n osuus puolen miljoonan tulosta tekevästä yhtiöstä ja nyt heillä on 4,2%:n osuus yhtiöstä, joka ei juuri tulosta tee, mutta on visioinut markkina-arvokseen 292 miljoonaa euroa, jolloin P/E-luku on varmaankin päälle 100:n. Taustallahan on ajatus Sulakkeen listautumisesta pörssiin, jolloin päästään siihen rahaan käsiksi. Saapa vain nähdä miten korkealle markkinat arvostavat Sulakkeen arvon. Jos markkina-arvoksi muodostuisikin 100 miljoonaa euroa, niin tällöin Dynamoidin tyyppien osakepotin arvo olisikin noin neljä miljoonaa euroa, jolloin P/E-luku olisi alle kymmenen, mitä voi pitää alihintana.

Mistä Sulakkeen 300 miljoonan arvoinen bisnes sitten muodostuu? Sulakkeen nettisivuilla mainitaan IRC-gallerian lisäksi ainoastaan Habbo Hotelli. Rekisteröityneitä käyttäjiä on komeasti sata miljoonaa. Tosin yli 90%:ia heistä on jo kyllästynyt koko palveluun, koska kuukausittaisia kävijöitä on vain 9,5 miljoonaa. Noiden lukujen perusteella palvelun tulevaisuus ei hirveän valoisalta näytä ainakaan minun silmissäni.

Ainoa varma asia tässä on se, että Sulake teki loistavat kaupat.

0 kommenttia: